Keski-Savon Osakesäästäjät: Sijoituskerho

3.10.2023 18:00

Navitas 1 kabinetti

Ei sukanvarteen vaan tuottosijoitukseen

 

Säästämisen merkitys yksilön tai perheen varainhankinnassa ei ole kadonnut, päin vastoin. Sukanvarsi, säästölipas tai käyttötili ei ole enää tässä inflaatio- ja korkotilanteessa tuottava säästövaihtoehto. Niin kestokulutushyödykkeiden, vapaa-ajanhaaveen, lisäeläketurvan kuin oman asunnonkin hankinta, on järkevää toteuttaa ainakin osin omin säästövaroin. Suomalaisten sijoitusaktiivisuus osake- tai rahastokohteisiin on kasvanut kymmenessä vuodessa n. 35 % tasolle, ollen kuitenkin edelleen pohjoismaisesti alhainen. Heikkotuottoista talletusrahaa seisoo pankkitileillä runsaasti. Vaikka sijoitussäästäjien lukumäärä on kasvanut merkittävästi, keskimääräinen sijoitusvarallisuus on kuitenkin laskenut 6700 eurosta 5400 euroon (HS  Visio 23.10.2023). Keski-Savon osakesäästäjät ry, puolueettomana ja sitoutumattomana Suomen Osakesäästäjät ry:n aluetoimijana, parin koronavuoden jälkeen, käynnistää kaikille avoimen keskustelu- ja informaatiotilaisuuden säästöteeman ympärillä Navitas 1 kabinetissa os. Wredenkatu 2, tiistaina 2.10. klo. 18.00 - 19.30

 Alustuksen kerhotilaisuudessa pitää Lähi-Tapiolan Varainhoitoyhtiön puolesta aluejohtaja Mikko Pulkkinen. Ensi sijassa esillä ovat uudet ja hajautetut sijoitusvaihtoehdot pien- ja kuukausisijoittajille, eikä niinkään yksittäisten pörssiyhtiöiden tulospohdiskelu ajankohdan laskevassa markkinatilanteessa. 

  Aalto yliopiston rahoituksen professori Elias Rantapuskan (KL 22.8.2023) mukaan; "Käyttötileille on oikeasti tuottoisa vaihtoehto". Sijoitusmarkkina ns. laiskan rahan tuoton takaamiseksi on juuri nyt suhdannetaantuman uhatessa, otettava vakavaan uusharkintaan. Sijoitusasunto, metsäomistus, osakesäästötili tai suora pörssikauppa, vaativat asiantuntemusta, jota aloittelevalla säästösijoittajalla harvoin on riittävästi.

 Moninaiset rahastovaihtoehdot; indeksirahastot, lyhyen tai pitkän koron rahastot, maanosien yritys- tai eri riskitasoja painottavat rahastokokoonpanot, tarjoavat runsaasti vaihtoehtoja hajauttaa esim. perittyä varallisuutta. Rahastovaihtoehtojen vertailu vaatii sekin tietoa. Sitä on nyt tarjolla suoraan kahvin ja välittömän keskustelun muodossa kenenkään varallisuusasemasta riippumatta.

 

Tervetuloa, Keski-Savon Osakesäästäjät RY

Ajankohta

Alkaa:  

3.10.2023 18:00

Päättyy:  

3.10.2023 19:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Navitas 1 kabinetti

Wredenkatu 2
78250 Varkaus

Tarkempi kartta ja ajo-ohjeet