Koulutuskiertue - Oulu

Koulutuskiertue - Oulu

Koulutuskiertue - Oulu

Tule ottamaan osakesäästötilin kiistattomat veroedut käyttöön ja kehitä samalla sijoitusosaamisesi uudelle tasolle!

Osakesäästäjät panostaa yhä vahvemmin suomalaisten koulutukseen. Tänä keväänä järjestettävällä koko Suomen laajuisella koulutuskiertueella korkeatasoinen sijoituskoulutus tuodaan kaikkien ulottuville.

Koulutuksessa paneudutaan salkun rakentamisen ja salkunhallinnan saloihin, verosuunnitteluun sekä suoran osakesäästämisen erityispiirteisiin. Tämän lisäksi tutustutaan huolella osakesäästötiliin, joka tulee kaikkien käyttöön ensi vuonna. Siihen kannattaa valmistautua ajoissa, koska sen sisälle ei voi siirtää nykyisiä osakkeita. Osakesäästötili suosii erityisesti huippuosinkoa maksavien yhtiöiden omistamista.

Koulutuksen tavoitteena on syventää ja vahvistaa sijoittajien osaamista, tämän takia koulutus sopii sekä kokeneille, että uusille sijoittajille.  Kurssimaksu on vähennyskelpoinen pääomatuloista! Koulutus on hyvinkin käytännönläheinen ja mukaansa tempaiseva! Kaikille jaettavasta koulutusmateriaalista on iloa pitkään, kyse onkin noin sadan ppt-sivun laadukkaasta kokonaisuudesta.

Päivän aiheet:

  • Sijoitussalkun rakentaminen
  • Sijoitussalkun ja riskien hallinta
  • Kiinnostavien sijoituskohteiden löytäminen tunnuslukujen avulla
  • Laatu- ja arvosijoittaminen
  • Vinkkejä verojen suunnitteluun
  • Osakesäästötili

Hintaan kuuluu koulutus, koulutusmateriaalit, aamiainen ja lounas (arki-iltojen koulutuksissa iltapalaa ja kahvit)

Osallistumismaksu on verovähennyskelpoinen pääomatuloista.

Tapahtuma on päättynyt.

Ajankohta

Alkaa:
6.4.2019 09:00
Päättyy:
6.4.2019 15:00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Technopolis Peltola Oulu
Yrttipellontie 6
Oulu

Järjestäjä

Osakesäästäjien Keskusliitto

040-6825144

toimisto@osakeliitto.fi

Eventilla

Powered by Eventilla